Featured Video Play Icon

Karpo (2020)

Hannu Karpo on suomalainen ikoni, joka on tallentunut kansakunnan muistiin: oman tiensä kulkija, joka raportoi väsymättä ja kuvia kumartamatta tavallisten suomalaisten ihmisten kohtaamista vääryyksistä. Kaikki siis tietävät Karpon, mutta harva tuntee miehen karvahatun alla. Elokuva Karpo kuvaa Hannu Karpon vuosikymmeniä kestänyttä uraa toimittajana ja käänteitä, jotka tekivät Karposta ilmiön ja koko kansan tunteman tv-kasvon.

Karpo-elokuvassa kerrotaan myös niistä uhrauksista, joita ohjelmien teko ja vääryyttä kokeneiden kansalaisten puolustaminen vaati. Karpo rohkeni mennä alueille, joita muut karttoivat. Koko kansan rakastaman televisio-ohjelman tuotannossa käytettiin toisinaan mitä ällistyttävämpiä keinoja ja liikuttiin lain molemmin puolin. Karpoa oli mahdoton pysäyttää syyttein tai uhkauksin, sillä kansain silmissä hänestä kasvoi oikeuslaitostakin suurempi instituutio.

Maailma, Suomi, media ja journalismi ovat käyneet läpi suunnattoman murroksen Karpon toimittajan uran aikana. Karpon tarina on kuin täydellinen läpileikkaus tästä dramaattisesta muutoksesta – ja samalla hyvä muistutus siitä, miten toisenlainen maa Suomi oli vielä hyvin vähän aikaa sitten. Karpo nostaa karvahattua rohkealle ammattilaiselle, jolla oli asiaa.

THE REPORTER is an entertaining road-movie documentary about Hannu Karpo, the most influential journalist ever in Finland. He grew from a city boy, who bullied people from the countryside, into a nation-loving and loved by the nation TV personality. During his long career spread over five decades Karpo rose to a unique position that even exceeded the judiciary in the eyes of ordinary Finns. Through Karpo’s reports we see how Finns fell from the tree, and were turned into a modern nation. The Reporter shows how Finns became the Finns we know today through one man’s mission and conviction.

_____________________________________________________________________________

Kesto/ Duration: 1h 24min

Ohjaaja/ Directed by: Ari Matikainen

Tuottaja/ Produced by: Liisa Karpo

Kuvaaja/ Cinematographer: Jarkko M. Virtanen

Leikkaus/ Editor: Matti Näränen F.C.E.

Äänisuunnittelu/ Sound Design: Janne Laine

Musiikki/ Music: Kalle Koivisto, The Shubie Brothers